VALOKUVAAJA
AMANDA AHO

Otan asiantuntijoiden ja yritysten markkinointiin aikaa kestäviä valokuvia. Kuvauspalveluni on suunniteltu asiantuntijoille ja yrityksille, jotka haluavat näyttää omaa osaamistaan aikaa kestävin valokuvin.

SOSIAalisen median aikakautena meille myydään ajatusta siitä, että tarvitsemme jatkuvasti uusia kuvia. Mutta totuus on, että muutamat hyvin rakennetut, ajattomat kuvat voi kestää vuodesta toiseen.

AMANDA

Otan asiantuntijoiden ja yritysten markkinointiin ja nettisivuille aikaa kestäviä ja huolella tehtyjä kuvia.

Kuvaan pääsääntöisesti Porin seudulla, mutta sopimuksen mukaan kuvaan myös muualla Suomessa ja Helsingissä. Olen Muotoiluinstituutista valmistunut valokuvaaja, jolla on yli kymmenen vuoden kokemus henkilö- ja yrityskuvista.

Töitäni on nähty muun muassa Gloriassa, Synsamin mainoskampanjassa sekä Hakolan markkinoinnissa.

Erikoistun ajattomalla tavalla vaikuttaviin kuviin, jotka luovat asiantuntevan mielikuvan ja kestävät vuodesta toiseen. Nopeiden somekuvien aikakaudella ja tekoälyn yleistyessä juuri ajattomat ja huolella suunnitellut kuvat voivat erottua ja välittää toivottua viestiä.

asiakkailta kuultua

Valikoituja töitäni